TARINA
Alkukesästä 2014 kahvittelin ystävieni kanssa ja valitin, miten elämä tuntuu olevan muualla kuin tässä ja nyt. No sitten loppukesästä elämä rojahti syliin ihan kertaheitolla, kun työpaikkalääkäri soitti tutkimusvastauksen. Olin käynyt tarkastuksessa. ”Kyllä, teillä on rintasyöpä.”

Keho oli ollut minulle terveyden ja äitiyden muokattavissa oleva itsestäänselvyys. Eihän kukaan etukäteen tiedä kuuluvansa siihen tilaston sairastuneiden käyrää nostavaan lukuun! Nyt minä olin siellä muiden joukossa.

Suhtauduin kaikkeen mahdollisimman hallitusti ja hillitysti. Hoidin tehokkaasti muuttuvan arjen asiat; suoritin, kerroin ja järjestin. Tuli leikkaus ja sen jälkeiset hoidot. Olin psyykannut itseni rinnan poistoon, mutta yhden asian vakavuuteen en ollut osannut tarpeeksi varautua - hiusten lähtemiseen.

Hiukset kun ovat jotenkin lähempänä kuin se rinta. Joka päivä olin koskenut ja kosketellut hiuksiani lukemattomia kertoja: pessyt, kammannut, harjannut, föönannut, sitonut, tasoittanut, pörröttänyt, suoristanut…

Ja nyt sytostaattihoidon jälkeen käteni alla tuntui vain tyhjä iho.

Yhteiskunta tukee sairastunutta hienosti, sain maksusitoumuksen peruukin ostoa varten. Löysin ihan kivan, mutta en tykännyt sen käyttämisestä. Laadukaskin peruukki hiosti, kutitti, kiristi ja tuntui oudolta – ei omalta. Peruukkia piti pestä ja huoltaa paljon. Se oli hankalaa.

Huomasin usein sujauttavani päähäni pehmeän puuvillapipon, joka tuntui ihanan lempeältä ja pehmeältä. Sitten keksin, että olisi mahtavaa, jos pipon alta näkyisi vähän hiuksia: ”Että näyttäisin entiseltäni.” Ompelutaitoinen äitini auttoi minua liittämään pipon reunaan tilaamaani hiusmateriaalia. Miten helppoa olikaan laittaa vaan hiuspäähine päähän ja näyttää ihan aika samalta kuin ennen. Ja pipo tuntui miellyttävältä iholla. Vanha kasvojeni kehys palasi kauppareissulle, sairaalakäynnille ja ulkoiluun. Helposti!

Minulla oli monta erilaista päähinettä, joihin saattoi vaihdella hiusosaa nopeasti ja kätevästi. Minun ei tarvinnut pestä peruukkia jatkuvasti, voin vain napata hiusosan päähineestä toiseen ja heittää päähineen pesukoneeseen.

Hiusosan kanssa päähine näytti tosi luontevalta. Sain mennä ja tulla entiseen malliin - hoitojen puitteissa tietysti. Vähitellen omat hiukset alkoivat kasvaa takaisin. Voit uskoa, miten ihmeelliseltä ja hienolta se tuntui!

Nyt olen kunnossa. Olen siitä suunnattoman kiitollinen.

Toivon, että muutkin saavat helpotusta arkeensa hiuspäähineestä. Me kaikki tarvitsemme rohkeutta - siksi nimitin hiuspäähineen Bravehairiksi. Me hyväksymme tilanteen ja teemme parhaamme itseämme hoitaen ja kunnioittaen. Ja sitten mennään taas eteenpäin!

Sillä elämä on nyt!

Satu


Esite
Tee tilaus tästä